2. TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS - TEHTÄVÄ
Työpaikkaohjaajien koulutusohjelman perusteet 3ov
Tavoitteina on tuntea ammatillisen koulutuksen rakenne ja
erilaiset koulutuksen järjestämismuodot. Hyödyntää oman ammattialan tutkintojen
perusteita työpaikalla järjestettävän koulutuksen
sekä ammattiosaamisen näyttöjen ja
tutkintotilaisuuksien järjestämisessä.
Omat henkilökohtaiset tavoitteeni oppimiselle ovat asian ymmärtäminen niin, että osaan tietoni ja taitoni siirtää ohjattavalleni. Lähtötasoni suhteessa tavoitteeseen on aika hyvällä mallilla jo, sillä opin kokoajan näistä asioista.

- Saavutan tämän tavoitteen tekemällä opettajien antamat tehtävät, sekä etsimällä itse aktiivisesti tietoa.
- Tarvitsen taitoja aikatauluttamiseen ja ajankäytön suhteen, jotta saan tehtävät palautettua sekä ymmärrän niiden sisällöt. Toki tunneilla käydään läpi asioita joita emme ymmärtänyt.
Omat henkilökohtaiset tavoitteeni oppimiselle ovat asian ymmärtäminen niin, että osaan tietoni ja taitoni siirtää ohjattavalleni. Lähtötasoni suhteessa tavoitteeseen on aika hyvällä mallilla jo, sillä opin kokoajan näistä asioista.
1 kommentti:
:)
Lähetä kommentti