Niin se kolme vuotta Lähihoitajan perustutkintoa suorittaessa vierähti.
Matkalla oli jos jonkinlaisia polkuja itsekullakin. Uskallan väittää, että jokainen meistä on jossain vaiheessa opintoja miettinyt tosissaan että oonkoha mä nyt oikeella tiellä, tai miten mä saan tän koulun läpi hyväksytysti?!
Itse olin vielä 15 vuotias, kun tämän koulun aloitin. Nyt kun katsoo taaksepäin kuinka lapsi silloin vielä oli, ymmärtää työpaikoillakin kuullut mietteet siitä, miten nuorena pitää päättää oman elämän suunta. Monet meidänkin luokalla aloittaneista on luovuttaneet, sillä ala ei ollutkaan se oma. Itse koen valintani olleen kuitenkin oikea. Enää en osaisi kuvitella itseäni millekkään muulle alalle, koska tää on niin mun oma juttu!
Mukaan on mahtunut niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Omat elämän muutokset toivat omat haasteensa jaksamiseen. Kuitenkin tunnen että ilman tätä koulu en olisi aikuistunut tällaiseksi kuin nyt olen. Näen saman myös suurimmassa osassa luokkakaereitani, jokaisella on tullut se oman elämän hallinta ja suunnitteleminen tutuksi. Yhdessä on koettu vaikka mitä, ja paljon on käyty läpi yhdessä, myös niitä 18 vuotis syntymäpäivän jälkeen tulleita vastuituita ja ajatuksia. Usein on todettu, ettei se nyt niin hienoa ollutkaan. Itse kuitenkin arvostan sitä, että on itse vastuussa kaikesta, myös niistä laskuista :D
Kovat tulevaisuuden suunnitelmat koputtelevat takaraivossa, ja koko ajan kasvaa into ja halu lukea lisää. Päätös on tehty, että hetken päästä lähtee hakupaperit Sairaanhoitaja kouluun. Mutta ennen sitä on oman henkisen kasvun paikka, sillä kesällä onkin ehkä oman elämän suurimman muutoksen, haasteen ja ilon aika!
