maanantai 8. joulukuuta 2014

SaHu2: Päiväkirja

Sairaanhoidon ja huolenpidon toinen työssäoppimispaikkani on kotihoito.  Olenkin jo tavannut molemmat ohjaajani sekä tutustunut aikaisemmin kuntoutuksen jaksolla kotihoidon yhteen tiimiin, mutta tällä kertaa saan kulkea minulle vielä melko tuntemattoman tiimin mukana.

Kotihoidon tiimin piiriin kuuluu pääasiassa vanhuksia joiden toimintakyky on alentunut joko iän tai sairauksien myötä. Asiakkaita on oman tiimini piirissä yhteensä noin 30 asiakasta. Kotonaan asustelee kaikenkuntoisia ja ikäisiä sekä monisairaita asiakkaita. Monilla on omia tapoja, joiden opetteluun minulla taitaa mennä hetki, joten teen asukkaiden kanssa semmosia juttuja mitä osaan ja katselen ja opin sitten miten heidän kanssaan tulee toimia.

Omia tavoitteitani jaksolle ovat:

  • oppia valmistelemaan, avustamaan ja tekemään erilaisia hoitotoimenpiteitä kuten: haavanhoitoja, katetrointeja, letkuruokintaa, tehostettua suun ja jalkojen hoitoa, avanteita ja pieniä kirurgisia toimenpiteitä, sekä tutkimuksia kuten EKG ja suoniverinäytteen otto.


Viikko 1:                                    28.10.2014


Maanantaina ensimmäisenä päivänä kävelin töihin, ja matkalla pyörittelin jos minkälaista ajatusta tulevasta jaksosta, ja tietty jännitin miten ensimmäiset päivät sujuu, ja miten ohjaajat ottaa minut vastaan. Päästyäni työpaikalle, huomasin että olihan siellä paljon tuttuja kasvoja ja ohjaajakin oli hymyissä suin minua vastassa. :)
Aamulla kävimme läpi monia käytännön asioita, ja virkistimme minun muistia käytännöistä esim. avainten kanssa ja käytiin läpi henkilökunnantilat sekä osa perehdytyslistan asioista.

Päivä oli mukava ja aika leppoinen, sillä ei ollut kovin montaa käytävää paikkaa. Sen ansiosta saimmekin ohjaajani kanssa paljon puhuttua koulujuttuja ja muita tärkeitä asioita.
Mittasin verensokeria ja pistin insuliinia, se olikin tuttua puuhaa. Haavanhoitoakin tuli katsottua, ja varastossa olikin kauhea määrä erilaisia haavanhoitovälineitä, osa tuotteiden nimistä oli ihan uusia, osa jonkin verran tuttuja.

Tiistai aamuna olinkin heti toisen ohjaajani kanssa vuorossa, ja oli tosi kiva päivä.
Jälleen vastaanotto oli hyvä ja tuntuikin että olin odotettu töihin, eikä niin että: "taas tulee opiskelija, plääh". Mielestäni oli todella rentouttavaa kun sain heti toiminnastani palautetta, ja se että palaute oli hyvää, nosti heti itseluottamusta sillä pitkästä aikaa on "vieraalla maalla" kun kotihoidon puoli on kuitenkin niin eri maailmansa kun vertaan sitä tehostetun palveluasumisen paikkoihin.
Vaikka nyt on kaksi työpäivää takana, voin sanoa että kotihoito kiinnostaa tällä hetkellä niin paljon!
Voisin jo kuvitella itseni kulkemaan päivät pitkät eri asiakkaiden luona, ja tehdä työtä joka on niin motivoivaa ja ainakin tähän mennessä kaikki asiakkaat ovat olleet niin kiitollisia ja ihania!

Pääsin myös tilastoimaan ja kirjaamaan Efficaan. Aluksi oli ihan outoa kirjata kaikki koneelle, mutta kyllä kai sen nopeasti oppii. Työilmapiiri on todella avoin ja kaikkien kanssa tulee niin hyvin juttuun, että tässä työpaikassa on oikeasti ihanaa tulla töihin ja työnteko ei tunnu niin raskaalta kun työporukan kanssa jaetaan kaikki työasiat sun muut. :)

Fiilis tällä hetkellä erittäin hyvä ellei täydellinen ;) Ohjaajat on ihan huippuja ja koko työporukka on heti ottanut minutkin työporukan yhdeksi jäseneksi.

 Kiitos ei ole kirosana, joten kiitos Kotihoidon porukalle lämpimästä vastaanotosta, sekä myös muille, esim. Kotihoidonohjaajalle sekä Vanhuspalveluiden päällikölle.

Nyt kun taas sain innostuksen kirjotella niin tänään mietin paljon sitä miten ihmisen kohtaa, sillä ikinä asiakkaan kotiin mennessä ei tiedä mikä siellä odottaa, ja nyt kun en vielä asiakaskuntaa tunne kovin hyvin, elämänhistoria on pimennossa sillä kaikkia asioita ei heti saakkaan selville.
Lisäksi se että asiakas on aina yksilö, ja asiakkaan kotiin mennessä on huomioitava niin monia tekijöitä, sekä myös sitä miten asiakas selviää kotioloissa.  Yksilöllisyys sekä sellainen kokonaiskuvan luominen jokaisen asiakkaan kodista ja voinnista on tärkeä taito. Kokonaiskuva palasi uudestaan mieleen kun kuuntelin Haloo Helsingin biisiä Vihaan kyllästynyt.

Biisissä lauletaan näin:
"Jos tuijotat vain yhtä puuta, koko metsä voi kadota. 
Mut jos sä näet pelkän metsän, et ehkä huomaa puuta hienointa."

Kappaleessa on hyvin sanottu, jos tuijottaa vain yhtä asiaa, voi kymmenen muuta yhtä tärkeää asiaa mennä ohi, ja toisaalta jos yrittää yhtäaikaa olla perillä kaikista asioista, ei paneudu yhteen asiaan niin hyvin kuin ehkä pitäsi.

Keskiviikko meni yhtä hienosti kuin aikaisemmatkin päivät. Kyseinen päivä erosi kuitenkin siinä muista päivistä että sain myös kokea sen, kun asiakkaalla on hieman huonompi päivä. Tilanne meni kuitenkin hyvin, kun osasin jättää asian omaan arvoonsa ja tein työni niinkuin omasta mielestäni oli paras. Siinä tilanteessa asiakkaan mielestä en osannut mitään tehdä oikein, ja ymmärsin heti että ei siinä minun toiminnassani ollut mitään vikaa, vaan asiakkaan piti vain purkaa omaa pahaa oloaan ja mieltään hoitajaan. Näitä sattuu joka työpaikassa, tietenkin kun ihmisten kanssa ollaan tekemisissä, mutta kotihoidossa se vielä korostuu kun työskennellään asiakkaan omassa rakkaassa kodissa. Siellä kun toimitaan niinkuin asiakas haluaa.

Torstai aamuna suuntasimme kohti Tampesteria, Sammonkadulla järjestettävään Pedatoriin. Pedatori on vähän niinkuin messut, joissa esiteltiin erilaisia oppimisen menetelmuä ja työvälineitä. Päivä oli mukava, pääsin kokeilemaan metsäkonesimulaattoria sekä näin kaikenlaisia juttuja,kuten eräiden opiskelijoiden värioppia, jossa he näyttivät miltä eri juomat näyttävät eri väristen papereiden päällä. Päivän ehdoton kohokohta oli, kun opettajamme kruunattiin Tredun Pedapositiivariksi, eli kunnianimen sai opettaja joka omalla työpanoksellaan ja työmenetelmillään on auttanut ja ohjannut oppilaita oppimisen iloihin.

Perjantaina suuntasimme koko koulun oppilaiden (siis niiden ketkä  olivat koulussa)  auttamaan 120 vuotisjuhlaan. 
Meille kolmosille jaettiin jokaiselle omat ryhmät ykkös- ja kakkosluokkalaisista, joita me sitten osastolla ohjasimme, mitä tehdään ja miten. 
Me puimme asukkaita juhlavaatteisiin, hiukset laitettiin hienoksi ja hajuvettäkn laitoimme niille jotka sitä halusivat.
 Juhla onnistui hyvin kaikilta osin, juhlan järjestäjät olivat tehneet hienoa työtä, paikkakortitkin oli askarreltu ja niihin kirjoitettu aina sen asukkaan nimi, kenen paikka oli. :)  Lopuksi pääsimme itse myös maistamaan juhlaruokaa, ja oli kyllä sen arvoista. :)


Viikko 2:                               4.11.2014

Toinen viikko aluillaan ja on tullut nyt ulkoiltuakin enemmän, koska minulla on viikon hoidossa tyttö kettuterrieri nimeltään Karkki. Aamuvuoroon mennessäkin pitää herätä normaalia aiemmin että ehtii käymään aamulla ulkona Karkin kanssa. Aikaisemmat aamuherätykset näkyvät ja tuntuvat, sillä väsy tulee paljon helpommin :D 
Päivät menevät nopeasti ja usein kattookin jo kesken työpäivän kelloa ja huomaa että siinä menikin kolme tuntia niin että hujahti. Pakko sanoa että ohjaajilla on suuri merkitys siinä että päivät menevät ja sujuvat niin hyvin, sillä päivän mittaan tulee juteltua niin paljon kaikenlaisia työhön ja vapaa-aikaan liittyviä asioita.

Mietimme jo oma-asiakas tehtävään sopivia vaihtoehtoja ja nyt pitäisi kysyä asiakkaalta että sopiiko se hänelle.









Viikko 3:                      

Tällä viikolla sain pistää Klexanea, sekä olin tuetun asumisen yksikössä vuorossa ohjaajani kanssa. Näyttösuunnitelmaa en ole vieläkään aloittanut, mutta luulen sen käyvät helposti, nyt kun suurinpiirtein jo tiedän mitä tällä jaksolla aion näyttää.

Tällä viikolla oli myös aloituskeskustelu yhdessä molempien ohjaajieni sekä ohjaavan opettajan kanssa. Opettaja heitti ilmoille sellaisenkin lisähaasteen mulle, mikäli ohjaajat ovat sitä mieltä että pystyisin itsenäisesti suorittamaan kotikäyntejä. Siitä keskusteltiin ja sovittiin että josain kohtaa katsotaan sellaiset melko tutut asiakkaat, kenelle voisin tehdä itsenäisesti kotikäyntejä.

Itse innostuin asiasta aikas lailla, sillä se taas osoittaa sen että ohjaajat pystyvät minuun niin paljon luottamaan joten uskaltavat antaa minulle vastuuta ja tulee itselläkin varmempi olo kun konkreettisesti huomaan miten minuun luotetaan. Tottakai, luottoa pitäisikin tässä vaiheessa koulua ollakkin, koska valmistuminen on aivan nurkan takana. :)



Viikko 4:

Viikon työpäivät ovat hujahtaneet nopeasti, taas. Puhuimme ohjaajan kanssa, jos tekisin jollakin viikolla itsenäisesti kotikäntejä, odotan sitä innolla sekä kauhulla. On se kitenkin erilaista kun yksin menee ja ottaa vastuun tavallaan kaikesta. Mutta kyllä sekin siitä luonnistuu, ainakin uskon niin.

Lääkkeitä olen tällä viikolla jakanut dosetillisen, tukisiteitä laittanut sekä kaikenlaista perushommaa. Kiireisiä päiviäkin on matkan varrella ollut, joten haluaisin oppia miten ohjaajani osaavat olla näyttämättä kiirettä asiakkaille, vaikka kuinka kiire olisi. 
Ainahan olisi mukavaa, että ehtisi oikeasti antaa aikaa asiakkaille, eikä vain hoitaa ns. pakollisia kuulumisten kyselyä yms.

Siihen liittyen voinkin nyt kertoa että olin tiistaina haastattelemassa oma asukas tehtävää varten erästä naispuolista asiakasta. Hänestä oli niin mukavaa kun nuoria tulee lähihoitajiksi, ja mielellään hän kertoi elämäntarinaansa, jotta saisin koulutehtäväni tehtyä.  Häntä oli ensinnäkin todella mukavaa haastatella, sillä ei tarvinnut pelätä että jos tulee jokin arka aihe, sillä hänen elämänasenteensa oli niin mahtava! No siinä haastattelussahan vierähti kokonaiset kaksi tuntia, mutta sain aivan valtavasti materiaalia tehtävääni varten.


Tässä on suoniverinäytteenottoa varten tarvittavat välineet.

Viikko 5                 24.11.2014

Viikko lähti maanantaina käyntiin, kun pääsin kotisairaanhoidon matkaan. Päivän ohjelmaan kuului myös samanlaisia käyntejä, kuin olin jo aikaisemmin tottunutkin, mutta paljon opin yhden päivän aikana. 

Ensin kävimme läpi miten kotisairaanhoidon päivät rakentuu, katsoimme asiakkaiden kotikäynneille tarvittavat hoitotarvikkeet mukaan. 

Pääsin jo ottamaan suoniverinäytteitä eräältä mummulta kolme putkiloa, kävimme läpi sairaanhoitajan jonka kanssa kuljin koko päivän, että mitä mikäkin koe tarkoittaa ja miksi niitä arvoja seurataan. Marevan lääkityksestä ja INR- kokeista sain myös paljo uutta tietoa.

Pääsin hoitamaan diabeetikon jalan haavaa, joka oli siis syntynyt siitä syystä, että pikkuvarvas oli kuolleentunut ja se oli jouduttu amputoimaan. Alempana kuva ko. haavasta.

Seuraavaksi pääsin ensiksi jakamaan kahden viikon lääkejaot, joka olikin jo aika tuttua hommaa, uusia lääkkeitä tuli kylläkin vastaan. Sitten samalla asiakkaalla pääsin poistamaan ompeleita. Lääkäri oli laittanut ompeleet aika tiukalle ja työparinikin sanoi että voi olla vaikeaa harjoitella ensimmäistä kertaa ompeleiden poistoa kun ovat niin tiukassa. Hän näytti edellä ja kertoi vinkkejä miten homma hoituu, ja sitten sain kokeilla ja kun vauhtiin pääsin niin homma sujui todella hienosti, ainakin omasta mielestäni. Kävimme myös matkalla kyseisen asiakkaan luo keskustelua siitä miksi ompeleet poistetaan tietyllä tavalla sekä miksi ylipäätään ne tulee poistaa.

Päivään mahtui myös tietoa talon käytännöistä ja sain myös tutstua reseptikeskuksen käyttöön. 

Sain osallistua kotisairanhoidon raporttiin ja se oli aikas samanlainen kuin olinkin jo aikasemmissa topeissa tottunut. Sain myös materiaalia näytteenottoa koskien, oli hyvin kattava paketti ja laitankin varmaan josai kohtaa siitäkin jotain kohtia, mitä se pitää sisällään. 

Seuraavan työpäivänkin ohjelmaa suunniteltiin hieman ja huh, kyllä on päivän päätteksi puhki, mutta aivotyöskentelyhän on kuluttavaa puuhaa. Hyvillä mielin odotan mitä kotisairaanhoidolla on minulle opintojani ajatellen antaa, sillä tuntuu että yhden päivän aikana tuli jo niin paljon asiaa, että varmasti jotain saattoi unohtua. Noo, ne asiat tulee sitten mieleen kun sen aika on. Nyt pehkuihin ja jännäämään huomista päivää, sillä aamulla lähdetään autokoulunopettajan johdolla Nokian ajoharjoitteluradalle :P iiks!! 



Tiistaina olin iltavuorossa kentällä Kutun jaksoni ohjaajan kanssa. Oli kivaa pitkästä aikaa oikein kunnolla vaihtaa kuulumisia ja tehdä yhdessä töitä. Tilastointia tuli päivän päätteeksi tehtyä, sekä omaisten lähettämää tietoa välitimme eteenpäin muulle työryhmälle. Ilta sujahti äkkiä ja oli mukavaa nähdä jälleen erilainen tapa tehdä tätä työtä.


Keskiviikko aamuna pomppasin tikkana ylös sängystä, kello oli puoli kahdeksan. Olimme sopineet että olen toimistolla varttia vaille kahdeksan aamulla. Joten arvaatte varmaan että oli hyvin pikanen lähtö aamulla. En ollut huomannut ottaa ksh:n puhelin numeroa, joten en pystynyt heille edes ilmoittamaan että olen myöhässä mutta tulossa kuitenkin, ja tasan kahdeksalta olinkin jo toimistolla. En tähän mennes ollut vielä niin nopeasti päässyt apostolin kyydillä töihin :D

Aamu lähti sitten kuitenkin käyntiin, ja lähdimme ohjaajan kanssa perhekotiin jakamaan lääkkeitä. Siellä oli paljon jaettavaa ja sain tehdä hyvin itsenäistä työtä.  Sen käynnin jälkeen lähdimme katsomaan ja tekemään kahta erilasta haavanhoitoa sekä sain valvottuna pistää rokotteen.

 Haavaa hoidettaessa täytyy huomata monia asioita, kuten sopiiko haavanhoitotuotteet, miten menetellään vaikkapa saako itse hoidettua, mitä haavanhoitovälineitä sinne kotiin pitää jättää vielä sekä sauna ja suihku asiat; pistetäänkö vedenpitäviä haavanhoitotuotteita, tarviiko tulla suihkun jälkeen esim. hoitamaan yms.

 Rokotteen pisto oli aluksi hieman kertausta ja sain jälleen loistavaa ohjausta siihen liittyen. Pistin rokotteen olkavarteen, ensin katsottiin sopiva kohta, jonka jälkeen desinfioitiin pistokohta, venytettiin ihoa ja pistettiin ihon läpi. Sitten aspiroimalla varmistin ettei neula ole verisuonessa, ei ollut joten injisoin rokotteen hitaasti. Lopuksi vedin neulan reippaasti ja painoin pistokohtaa hetken puhtaalla tufferilla.

Torstaipäivä kului ohjaajani kanssa ottaessa verinäytteitä (P-TT-INR eli Marevan kokeita) sekä rokotin erään asikkaan influenssarokotteella. Jaoin myös lääkkeitä sekä hoidin apteekkiasioita

Perjantaina jatkoin torstain hommia, eli kävin tekemällä läpi koko Marevanhoidon prosessin verinäytteenotosta lääkärin määräämän uuden annosohjeen välittämiseen asiakkaan tai hoitajien tietoon.
Tässä hoitamani diabeetikon jalat. Vasemmalla on hetipian amputaation jälkeen otettu kuva ja oikealla alle kuukauden ajan hoidettuna samainen haava. Aika suuri muutos niin lyhyessä ajassa!



Viikko 6:

 Maanantai päivä starttasi jälleen, en voi millään uskoa että nyt on jo kuudes viikko työssäoppia.  Asetin itselleni tavoitteen, että nyt alkuviikolla  saisin näyttösuunnitelman valmiiksi ja palautettua. 
Sen parissa saakin nyt sitten väkertää, mutta hiljaa hyvä tulee. 
Pitäisi ilmeisesti alkaa kyselemään opelta että koska olisi mahdollista pitää arviointikeskustelu, jotta pystyisi paremmin suunnitella tätä työssäoppia. 
 Tänään teimme normi aamukäyntejä, aamulääkkeiden antoa sekä aamupalantekoa ja aamutoimissa auttamista. 

Pääsin tekemään ensimmäisen kotikäyntini yksin, ja tein sen asiakkaalle josta tein oma asukas tehtävänkin. Käynti sujui hienosti, ja asiakas oli tyytyväinen ja kertoi pitävänsä siitä kun kotihoito käy häntä katsomassa. :) jäi kyllä hyvä fiilis käynnistä, ja oli kiva koittaa tehdä itsenäisesti. Ja nyt varmaankin on enemmän luottoa itseen, että pärjää yksinkin kotikäynneillä.

Viikko jatkui niin että joka päivä tein jonkun käynnin asiakkaalle yksin. Se oli mielestäni mukavaa ja tykkäsin muutenkin tosi paljon kun asiakkaaseenkin saa ihan erilaisen kontaktin kun on kahden siinä hoitotilanteessa. Olen tällä viikolla myös tutustunut taloon paremmin ja tiedän missä sijaitsee mikäkin osasto tai vaikka varasto.

Perjantaina olin muistihoitajan vastaanotolla seuraamassa mitä siellä tehdään, ja hoitaja kertoi millaisia ns. jippoja hän käyttää joidenkin asiakkaiden kanssa. Sain myös materiaalia Cerad- testistä ja näin miten se tehdään. 






Viikko 7:

Maanantai päivä starttasi kotisairaanhoidon matkassa, muistuttelin jälleen suoniverinäytteen otto ja haavanhoitoa. Päivään mahtui myös apteekkiasioiden hoitamista, sekä kirjaamista.  Nyt kun miettii taaksepäin näitä toppi viikkojani, tuntuu että olen oppinut ihan hirveän paljon. Kaikki oppi ei ole vain temppuja joita tänne olen luetellut, vaan myöskin sellaista hiljaista tietoa, joka tulee itsellään sitten kun saa tuntumaa tähän työhön.  Huominen päivä suunniteltiin ja siihen mahtuu paljon myöskin INR-kokeita sekä myöskin hakasten poisto, joka on taas uusi asia opeteltavaksi.

Mutta ainahan kun tätä työtä tekee, tulee vastaan uusia tilanteita, ja pitää miettiä niin monta asiaa jo eteenpäin, että on esim. tarvittavat välineet mukana.

Näiden kahden viimeisen viikon suunnitelmana on että nyt alkuviikon harjottelen suoniverinäytteeenottoa sekä haavanhoitoa. Loppuviikosta näytän ne asiat. Ensi viikolla olen Kotihoidon matkassa jälleen ja näytän loput niistä asioista jotka olen näyttösuunnitelmaan suunnitellut.

Tiistaina oli paljon suoniverinäytteen ottoja, oli mukavaa puuhaa kun alkoi taas tulemaan sellainen rutiini siihen työhön. Poistin myös ekaa kertaa hakaset, oli jännää kun ekaa kertaa tein, mutta hienosti se sujui vaikka itse sanonkin. Soitin asiakkaalle Marevan jako-ohjeen sekä jaoin lääkkeitä, sekä valmistelin seuraavaa päivää.

Keskiviikkona oli INR-kokeiden ottoa ja näytin suoniverinäytteen oton sekä haavanhoidon.  

Torstaina oli vilkas päivä, oli paljon hommia, aamutoimien tekemistä sekä pesuja, tein myös itsenäisesti muutamat kotikäynnit.

Perjantaina olin tuetun asumisen yksikössä aamussa. Oli pesupäivä ja olin saunottajana. Oli mukavaa kun asukkaat olivat hyvin omatoimisia, sekä heidän kanssaan pystyy juttelemaan todella mielenkiintoisista aiheista ja asiallisesti.




Itsekkin joutui potilaaksi, kun harjoittelimme Hb mittaamista


Viikko 8:

Maanantai ja keskiviikko olivat aamuvuoroja sekä tiistaina oli iltavuoro. Käyty näiden päivien aikana läpi näyttöjuttuja sekä juteltu muutenkin kuluneesta jaksosta. Päiviin mahtunut pesuja, aamu- ja iltatoimia sekä paljon muita tuttuja työn perus työtehtäviä. Olen tehnyt kotikäyntejä myös yksin, mikä on ollut minusta mukavaa hommaa. Uusiakin asiakkaita näin viimeisellä viikollakin tuli vastaan, toki he kuuluivat toisen tiimin piiriin että ihmekkään kun oli uusia tuttavuuksia.
Viimeisiä työpäiviä viedään ja perjantaina onkin jo arviointikeskustelu.
Ohjaajille suuri kiitos, sillä olette vaikuttaneet hurjan paljon tämän jaksonkin kulkuun. Olette molemmat joustavia ja todella mukavia ohjaajia, joten on ollut niin mukavaa työskennellä molempien kanssa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tietoturva


  • Tunnukset saa kun Vanhuspalvelupäällikkö täyttää työntekjälle lomakkeen, jonka perusteella kotisairaanhoitaja luo Effica tunnukset.
  • Jokainen työntekijä kirjaa omat käyntinsä. Opiskelija voi kirjata ohjaajan tunnuksilla, kun kirjoittaa oman nimensä sinne myös. Opiskelijalle voidaan myös luoda omat tunnukset, jolloin opiskelija voi kirjata itsenäisesti. Ohjaajan tulee hyväksyä opiskelijan kirjaamat asiakirjamerkinnät.
  • Kirjamisessa painotetaan sitä että kerrotaan asiakkaasta ja hänen voinnistaan. Eli työntekijän havaintoja kirjataan, eikä niinkään luetteloa siitä mitä hoitajat ovat tehneet.
  • Potilastietojen luovutuksen varmistamiseksi täytetään asiakkaan kanssa lomake, jossa on kenelle hänen tietojaan saa luovuttaa tai ei saa luovuttaa. Efficassa perustieto lehdellä on luettelo yhteystiedoista, kehen voi ottaa yhteyttä ja kenelle asiakkaan tietoja saa luovuttaa.
  • Tietosuoja turvataan salassapitovelvollisuudella, Effica tunnukset  ovat henkilökohtaiset ja niiden salasanat tulee vaihtaa tietyin välein. Katsotaan kenelle puhutaan, missä puhutaan ja mitä.
  • Meillä ei ole varsinaisia raportteja. Tärkeät huomioitavat asiat kirjoitetaan viestivihkoon toimistolla, sekä sanotaan asiasta työkavereille tai varsinkin sille joka seuraavan kerran menee kyseiselle asiakkaalle. Raportilla kerrotaan suljettujen ovien takana tärkeät asiakasta koskevat asiat, eikä ne asiat mene minnekkään, ellei sitten ole tarvetta konsultoida esim. lääkäriä tai muita hänen elämään vaikuttajia.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Oma asukas 2

Oma asukas projekti lähti taas käyntiin.
Valitsin asiakkaan ohjaajani kanssa, hänen kanssaan mietittiin eri asiakkaita tätä tehtävää varten. Tiistaina aamulla soittelin asiakkaalle, kysyäkseni lupaa tehdä tehtävä hänestä ja tulla haastattelemaan. Hänelle sopi mainiosti, joten sovimmekin haastattelun ajan jo samalle päivälle.

Asiakkaaksi valitsin puheliaan ja avoimen asiakkaan, jolla minun onnekseni muistikin vielä pelaa. Asiakas on 84-vuotias nainen, jolla on paljon kokemuksia, hän on mm. asunut yli kymmenellä paikkakunnalla, lapsuuden koti sijaitsi Karjalassa Pyhäjärvellä, josta sitten on sotien takia joutunut lähtemään kahtena eri kertana.

Voitte vain kuvitella, millaisella mielenkiinnolla hänen tarinoitaan kuuntelin, kun olin häntä haastattelemassa. Haastatteluun kului noin kaksi tuntia, kun asiaa tuli paljon ja asiakkaalle oli tärkeää kertoa paljon erinäisiä hauskoja yksityiskohtia elämänsä varrelta.

Aluksi kokosimme hänelle verkostokartan.


Verkostokartta:






Asiakas kertoo kuinka on kotoaan joutunut sodan takia lähtemään ensimmäisen kerran 9-vuotiaana, seuraavan ja viimeisen kerran kän oli 14-vuotias, kun karjan kanssa lähtivät kävellen turvaan, ja kävelytaivalta kertyikin arviolta 300km. Osa matkasta kuljettiin vaunuilla, sekä junalla sitten loppu matka.

Hän kertoo Viipurin olleen hyvin kansainvälinen kaupunki, siellä puhuttiin mm. saksaa ja ranskaa.
Ikaalisissakin on pidetty Pitäjäjuhlat, joka on Karjalan väen "tapaamispaikka".
Asunut hän jokapuolella Suomea, sekä myös puolisen vuotta Ruotsissa Puutarhaharjoittelijana. Paikkakuntia joissa hän on asunut; Karjalan Pyhäjärvi, Alavus, Turku, Halikko, Korpilahti, Tyrväs, Ikaalinen, Holla, Vaajakoski sekä Tampere.



Sairaudet:


  • RR-tauti
    • Sairaus on vakava terveydellinen haitta, joka voi hoitamattomana äityä todella pahaksi ja johtaa vakavampiin sairauksiin. 
    • Suurin osa kohonneesta verenpaineesta johtuu elintavoista, mutta syynä voi olla myös perinnöllisyys.
    • Asiat, jotka vaikuttavat omaan verenpaineeseen ovat:
    • tupakointi
    • lihavuus, etenkin keskivartalolihavuus
    • suolan käyttö
    • lakritsituotteiden käyttö
    • liikunta
    • tulehduskipulääkkeiden käyttö
    • hormonien käyttö (esim. e-pillerit, vaihdevuosien hormonihoito)
    • alkoholin käyttö
    • stressi
    Noin viisi prosenttia kohonneesta verenpaineesta on muun sairauden aiheuttamaa, eli sekundaarista verenpaineen nousua.
    Oireita erittäin korkean verenpaineen takia ovat mm. huimaus tai päänsärky. Usein kuitenkin korkea verenpaine huomataan vasta sitä mitattaessa ilman fyysisiä oireita.
    Kohonnut verenpaine rasittaa sydäntä, joka joutuu työskentelmään jatkuvasti normaalia enemmän. Tästä seurauksena sydänlihas paksunee ja lopulta väsyy. Sydämen väsymys johtaa sydämen vajaatoimintaan.
    Myös valtimot ovat sydämen tavoin jatkuvan rasituksen alla. Ajan mittaan voi ilmetä valtimotauti, josta voi kehittyä aivohalvaus tai sydäninfarkti.
    • Kohonnut verenpaine todetaan seuraamalla sitä säännöllisesti riittävän pitkään, 3-6kk, ellei arvot ole niin korkeat, että tarvitaan kiireellistä hoitoa.
    • Tutkimuksien tarkoituksena on selvittää, onko verenpaine aiheuttanut vauriota sydämelle tai verenkierto elimistölle, ja sulkea pois muut verenpaineen kohoamista aiheuttavat sairaudet.
    • Perustutkimuksiin kuuluu:
    • anamneesi;
    •  sukuanamneesi (vanhemmat, sisarukset)
    • elintavat
    • ravinto, erityisesti suolan käyttö, rasvojen tyyppi, vihannesten ja hedelmien käyttö, lakritsiuutetta sisältävät tuotteet
    • paino
    • liikunta
    • alkoholin käyttö 
    • tupakointi
    • huumausaineet
    • muut sairaudet, esim. sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes, munuaissairaudet tai -vaurio
    • taudin kulku (alku, eteneminen, vaikeusaste)
    • lääkkeiden käyttö
    • kuormittavat psyykkiset ja sosiaaliset tekijät

    • kliininen tutkimus;
    • inspektio eli tarkastelu (mm. jalkojen turvotus)
    • palpaatio eli tunnustelu (valtimot ja vatsa)
    • auskultaatio eli kuuntelu (sydän, keuhkot, valtimosuhinat)
    • silmänpohjat
    • paino, pituus, BMI, vyötärön ympärysmitta
    • verenpaineen mittaus makuulla ja seisten, vuorokausi rekisteröinti
    • laboratoriotutkimukset;
    • verikokeet
    • kuvantamistutkimukset;
    • EKG
    • thorax- röntgenkuvaus
    • sydämen ja munuaisten ultraääni eli kaikututkimus
    • Verenpainepotilaan seurannassa arvioidaan:
    • elintapamuutosten toteutumista
    • lääkehoidon toteutumista
    • hoidon siedettävyyttä
    • tavoitteiden saavuttamista
    Seurantakäyntien tiheyteen vaikuttavat kohonneen verenpaineen hoitotaso, kohde-elinvauriot ja potilaan muut siaraudet.
    • Fyysisesti RR-tauti saattaa näkyä huimauksena tai päänsärkynä. Hoidettuna ei mielestäni vaikuta fyysiseen toiminta kykyyn.
    • Verenpainetauti ei mielestäni vaikuta sosiaaliseen tai psyykkiseen toimintakykyyn.
    • Sairaus vaatii hoitajalta tietämystä ihanteellisesta verenpaineesta, sekä siitä mikä kaikki siihen vaikuttaa. Asiakkaan motivointi ja ohjaus erittäin tärkeä osa lähihoitajan työtä.

  • Paroksysmaalinen flimmeri eli Kohtauksittainen eteisvärinä
      • Yleisin sydämen rytmihäiriö
      • Eteisvärinässä eteiset ikäänkuin värisevät
      • Kun eteisvärinä kohtaus on päällä, voi verenpainemittarit näyttää vääriä arvoja tai ilmoittavat rytmihäiriöstä
      • Eteisvärinä yleistyy iän myötä, ja yli 75-vuotiaista yksi kymmenestä sairastaa sitä kohtauksittain tai pysyvästi
      • Eteisvärinässä sydämen pumppausteho hieman heikkenee, mikä ei paljoa haittaa tavallista liikuntaa tai elämää.
      • Suurin vaara ovat verihyytymät, joita riskipotilailla saattaa muodostua eteisiin. Ne voivat liikkeelle lähtiessään aiheuttaa aivohalvauksia. Veritulppien muodostumista ehkäistään antikoagulaatiolääkkeillä (mm. Marevan)
      • Usein taustalla on jokin sydänsairaus tai riskitekijä, joka vaikuttaa eteisvärinän syntyyn.
      • Jotkut eivät huomaa mitään oireita, kun taas joillain oireet ilmenevät epäsäännöllisenä sykkeenä tai ahdistavana olona, huimauksena tai suorituskyvyn heikkenemisenä.
      • Kohtauksittainen eteisvärinä voi olla usein nopea ja häiritsevä.
      • Eteisvärinän liian tiheää sykettä voidaan hoitaa lääkkein, jolloin oireet vähenevät.
      • Hoitona eteisvärinään käytetään sähköistä rytminkääntöä lyhyessä nukutuksessa, rytmihäiriölääkkeillä pyritään pitämään rytmi säännöllisenä ja tasaisena.
      • Eteisvärinän syntymisen ehkäisyssä on tärkeää ehkäistä sydäntauteja, sillä eteisvärinä syntyy jonkin jo olemassa olevan sydänsairauden seurauksena, yleensä  esim. huonosti hoidetun korkean verenpaineen seurauksena. Alkoholin käytön vähentäminen edesauttaa rytmihäiriön hoidossa.
    • Sairaus vaatii hoitajalta laajaa tietopohjaa sydämensairauksien ehkäisystä sekä terveellisistä elämäntavoista, sekä taitoa ohjata terveelliseen elämäntapaan.

  • Välilevyrappeuma
      • Välilevyn rappeutumisesta johtuva välilevyn pullistuma aiheuttaa kipua, kun se mekaanisesti puristaa selkäydinhermoa. Rappeutuneiden nikamien välilevy voi revetä vähitellen tai äkillisesti aiheuttaen kipua. Kipu voi olla erittäin tuskallista tai jopa estää potilaan liikkumisen. Suuinosa välilevyn pullistumista paranee itsellään, kivun hoitoon voidaan käyttää tulehduskipulääkkeitä. Parasta kuntoutusta on normaali arki, sillä vuodelepo ei edistä toipumista. Leikkaus saattaa olla joissain tapauksissa tapeen (akuuteissa tapauksissa). 


Tutkimuksia:
  • Gastroskopia (tähystys)
  • Mammografia (rintojen röntgentutkimus)
  • Kliininen rasituskoe (rasitus-EKG-tutkimus)
  • MMSE (muistitesti)
  • Spirometria (mitataan keuhkojen hengityskapasiteettia)
  • Holter (24h EKG)

Apuvälineet:

  • Rollaattori (ulkona liikkumiseen)
  • Turvapuhelin
  • silmälasit

perjantai 21. marraskuuta 2014

Case: Reino

Reino asuu yksin omakotitalossa, lapset ovat muuttaneet kotoa pois. Poika käy lähes päivittäin häntä katsomassa.
Reinolla on eturauhassyöpä, jota hoidetaan lääkkeillä. Reino joutuu katetroimaan säännöllisesti itseään.
Katetroinnin seurauksena hänellä on estolääkitys virtsatieinfektioiden ehkäisyyn. MIKÄ? Hän joutuu antamaan virtsanäytteen kerran kuussa. OHJAA NÄYTTEENOTTO
Eräänä aamuna virtsaaminen kirveltää ja on lähes mahdotonta. Hän hakeutuu tk:n ensiapuun, jossa hänelle tehdään verikoe tutkimuksia. MITÄ??
VTI paljastuu pyelonefriitiksi. Hänelle tehdään munuaisten uä.  MITEN OHJEISTAT POTILAAN TUTKIMUKSIIN?


Virtsanäytteenoton ohjaus:  Kysytään kauanko potilas on ollut virtsaamatta. On suositeltavaa että virtsanäyte otetaan virtsasta joka on seissyt rakossa neljä tuntia. Annetaan asiakkaalle kannellinen purkki ja ohjataan vessaan. Ensin hoidettava pesut. Pestään kädet huolellisesti. Esinahka vedetään taakse ja suihkutetaan terskaa käsisuihkulla tai pyyhitään veteen kostutetulla paperilla. Jos pesu tehdään paperilla on se toistettava ainakin neljä kertaa. Pesuaineita ei saa käyttää. Päästetään virtsaa ensin wc-pönttöön ja sen jälkeen purkkiin n. ⅔ osaa ja loput päästetään pönttöön. Näin otetaan virtsasuihkun keskiosa. Purkissa olevaan virtsaan ei saa koskea. Kansi kiinni ja jätetään näyte vessaan, hoitaja hakee sen kun potilas on tullut pois vessasta.
Lähte: www.fimlab.fi


Eturauhassyöpä:
Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä.
Alkuvaiheessa oireet ovat samat kuin eturauhasen hyvänlaatuisessa liikakasvussa; vessassa usein käyminen, rakko ei tyhjene kunnolla sekä virtsasuihku on heikko. Saattaa esiintyä myös verivirtsaisuutta.
Reino joutuu katetroimaan itseään päivittäin eturauhassyövän takia, sillä kasvain painaa virtsatietä, joten virtsa ei pääse vapaasti kulkemaan.  (Lähde: Terveyskirjasto)


Virtsatieinfektio:
Virtsatieinfektion syntymiseen vaikuttavia riskitekijöitä ovat heikentynyt limakalvopuolustus, sukupuoliyhdyntä, virtausesteet virtsanjohtimissa, sekä erityisesti Reinolla katetrointi sekä eturauhasen liikakasvu.
Virtsatieinfektiot ovat toiseksi yleisimpiä lääkärin hoitoon johtavia infektioita.
Pääasiassa virtsatietulehdukset ovat naisten sairauksia, mutta iän myötä myös miesten bakteerivirtaisuus ja infektiot lisääntyvät ja lopulta ovat yhtä yleisiä kuin naisilla.
Infektio varmistetaan keskivirtsanäytteellä, ja siitä tehtävällä bakteeriviljelyllä.
VTI:n hoitoon käytetään yleensä miehillä trimetopriimia tai fluorokinolonia josta kauppanimiä on esim. Ciproxin.
Virtsatieinfektioiden ehkäisyyn käytetään lääkeaineena joko trimetopriimia, kauppanimiä ovat mm. Trimetin, Trimopan sekä Trimex, tai nitrofurantoiinia josta kauppanimiä Nitrofur-C.
(lähde: Terveyskirjasto)


Verikoe
Verikoe yleisin rutiinitarkistuksissa käytetty koe ja se myös on lääkärien käyttämä tapa tarkistaa ihmisen kehon toiminta ja kantaako hän mitään sairauksia. Niillä myös tarkkaillaan elimien toimintaa ja joidenkin tiettyjen lääkkeiden vaikutuksia ja toimivuutta. Niillä selvitetään elinten, kuten munuaisten, maksan,  kilpirauhasten ja sydämen toimintaa. Verikokeet eivät vaadi erillistä valmistautumista, mutta joskus lääkärit voivat pyytää asiakasta olemaan syömättä 8-12 tuntia ennen näytteenottoa.  Kuitenkin ennen verikoetta suositellaan pysymään paikallaan noin 15 min, jotta verenkierto kerkeää tasaantumaan.
Verikokeen aikana asiakkaalta otetaan pieni määrä verta käsivarren taipeessa olevasta suonesta tai sormenpäästä. Kokeen tekeminen on nopeaa ja helppoa, mutta se saattaa aiheuttaa asiakkaalle hetkellistä epämiellyttävää tunnetta, mutta ei yleensä muita reaktioita.
Sen jälkeen laboratoriossa tutkitaan veren kooste ja siitä voidaan eritellä verisolut tutkintaa varten. Testeistä koetetaan selvittää onko asiakkaalla jonkinlaista sairautta.
Esimerkiksi:
  • Syöpää
  • HIV/AIDS
  • Diabetes
  • sekä sepelvaltimon tukkeumaa.


Reinolle tehdään P-CRP eli tulehduksen mittaus,  Hb eli hemoglobiinin mittaus, Krea eli Kreatiniini testi, Kystatiini-C sekä muita testejä.




Pyelonefriitti:                                                                              Munuaisaltaan ja munuaiset tulehdus.

Munuaisten uä eli ultraääni:
Virtsateiden ultraäänitutkimuksella tutkitaan virtsaelinten, kuten munuaisten, virtsajohdinten, virtsarakon ja eturauhasen tilaa. Tyypillisiä tutkimuksen aiheita ovat mm. verivirtsaisuus, munuaisiin paikallistuva kipu ja erilaiset virtsaamiseen liittyvät oireet. Ultraäänitutkimus tehdään anturilla vatsapeitteiden päältä ja se kestää noin 20 minuuttia. Virtsarakon tulisi olla tutkimuksen aikana täynnä. Jäännösvirtsa voidaan mitata tutkimuksen lopuksi. Lähde: http://www.terveystalo.com/fi/Palvelut-Imported/TUTKIMUKSET/Virtsateiden-ultraaanitutkimus/
Ultraääneen valmistautuessa tulee olla virtsarakon täynnä.
Tulosta Reinolle linkissä olevan potilasohjeen, jonka avulla hän pystyy valmistautumaan. Käyn Reinon kanssa ohjeet läpi yhdessä ja varmistan, että hän ymmärtää ne.



torstai 20. marraskuuta 2014

Ravitsemus eri sairauksissa

Dementia

Sakari on 90- vuotias dementiaa sairastava vanhus, joka on asunut yksin kotona vaimonsa kuoltua.
Sairauden edettyä Sakari ei enää muista onko jo syönyt tai ottanut lääkkeet. Välillä hänen on vaikeaa rauhoittua syömään ja silloin tällöin apu ruokailuissa on tarpeen. Jääkaapista hänellä saattaa olla pilaantunutta ruokaa, sekä maitopurkkeja hän saattaa säilyttää pöydällä.

Sakarin tilasta huolestuneet omaiset olivat ensin itse käyneet "vahtimassa" että hän saa lääkkeet ja muistaa syödä. Sittemmin omaiset ovat ottaneet Kotihoitoon yhteyttä, sillä heillä ei enää aika riitä, kun  molemmat Sakarin lapsista ovat töissä, ja nykyisin hän tarvitsisi paljon enemmän apua kotona.

Kotihoidonohjaaja kävi Sakarin ja omaisten kanssa juttelemassa avun tarpeesta. He sopivat että Sakarilla käytäisiin viikolla ja viikonloppuisin omaiset huolehtivat mm. kauppa-asiat sekä Sakarin ruokailut ja lääkkeet. 

Kotihoito käy Sakarilla päivttäin kolme kertaa päivässä;

Aamuisin lähihoitaja auttaa aamupalan laittamisessa ja antaa aamulääkkeet, sekä istuu Sakarin seurana jotta ruokailu olisi mieluisampaa.

Päiväkäynnillä hoitaja antaa päivälääkkeet ja lämmittää ruokaa sekä katsoo Sakarin kanssa mieluisan välipalan jääkaappiin valmiiksi odottamaan, jos hänen tulee nälkä.

Illalla hoitaja antaa lääkkeet sekä on seurana kun Sakari syö iltapalaa.

Sakarin sairauden piirteitä

Käyntien yhteydessä katsotaan jääkaappiin, ettei siellä olle pilaantuneita tuotteita. 
Hoitajat pyrkivät tarjoamaan mieleistä, mutta energia- ja proteiinitiheää ruokaa.
Ruokavalion nimi on tehostettu rv, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että ruoka sisältää enemmän rasvaa, mm kastikkeissa voidaan käyttää ruokakermaa, vaikka annokset ovat pienempiä on niiden sisältö kuitenkin runsasenerginen. Ravintokuidun määrä on pienempi kuin normaalissa ruokavaliossa, jottei vatsa täyttyisi vähäenergisillä tuotteilla.
Lisäksi voidaan sisällyttää proteiinin lähteitä, kuten aamupalalla voidaan keittää kananmunia esim. leivän päälle. Muita erittäin hyviä proteiininlähteitä, joita tulisi sisällyttää monipuoliseen ruokavalioon ovat myös juusto, soijapapu, maito, liha, kala, kana ja kalkkuna, sekä herneet ja pavut, pähkinät ja siemenet sekä täysjyväviljat.
Ruuan on oltava pehmeää, sillä Sakarilla on tekohampaat sekä ajoittain nielemisvaikeuksia.
Kodinomainen ruokailu ja se ettei joudu syömään yksin, kannustaa syömään paremmin.
Sakarin painoa seurataan ja Sakarille tehdään säännöllisesti vajaaravitsemuksen riski -kartoitus.
Sairauden takia Sakari saattaa unohdella syödä, joten vajaaravitsemuksen riski on suuri.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

SaHu1: Päiväkirja

Ensimmäisen jaksoni suoritan Ikaalisissa paikassa,  jossa on yhteensä viidellä eri osastolla 58 asukaspaikkaa, tämä on yksi tehostetun asumispalvelun yksiköistä Ikaalisissa. Vanhainkotina tämä paikka on toiminut vuodesta 1894, jota ennen toiminnassa ollut kunnalliskoti, lastenkoti, mielisairaala, Ikaalisten terveyskeskuksen vuodeosasto II sekä edelleen toiminnassa on psykiatrinen pienkoti.


Osastoni seuraavat kahdeksan viikkoa on 11 asukaspaikkainen osasto. Nuorin asukas on 75-vuotias, ja vanhin 98-vuotias. He ovat monisairaita vanhuksia, usealla on muistisairautta sekä ikään liittyviä toimintakyvyn alentumia.


Omia tavoitteitani Sairaanhoidon- ja huolenpidon ensimmäiselle jaksolle ovat sairaanhoidollisten tarpeiden arviointi, sekä oppia haavanhoitoa perusteellisesti. Toppi paikassani tutuksi ovat tulleet mm. happipullojen käyttö, mutta EKG tai letkuruokinta ovat minulle tuntemattomia, eikä niitä välttämättä esiinny työpaikallani. Joten otan oppia niistä sairaanhoidollisista menetelmistä, joita työpaikallani esiintyy.
Tavoitteenani on myös luoda positiivinen suhde ohjaajiini, sekä muistan järjestää aikaa myös tehtävien tekemiseen ja ohjauskeskusteluihin. Toivon että ohjaajani huomaavat myös kuinka tärkeitä ohjauskeskustelut ovat jaksoni kannalta, sekä miten ohjauskeskustelut helpottavat myöskin arvioimista, puolin ja toisin.

Kaiken kaikkiaan tavoitteenani on suorittaa jakso tunnollisesti, sekä tehdä tehtävät huolellisesti. Haluan oppia arvioimaan omaa oppimistani realistisesti.


Viikko 1:                                                                     19.8.2014

         Maanantaina 18.8. klo: 7:55 kävelin kohti Palvelukotipäällikön toimistoa, tavatakseni kesätöistäkin tutun esimiehen. Hänen pakeille päästyäni keskustelimme paljon tulevasta jaksosta  sekä siitä, millä osastolla tämän 8 viikkoisen työssäoppini suorittaisin.
Keskusteltuamme aikamme, lähdimme yhdessä osastolleni. Osastolla minut otettiin heti positiivisella mielellä vastaan. Esiteltyäni itseni sekä tämän jakson idean aamuvuorolaisille lähdin syöttelemään asukkaita. Päivä jatkui normaalien rutiinien mukaan;
-Pesuja, vessatusta, seurustelua, lehden lukua ja paljon muuta arki askaretta.

        Pääsin myös heti ekana päivänä mukaan lääkkeiden jakoon. Lääkkeitä oli mielenkiintoista jakaa, ja opin paljon uutta myöskin apteekkitilauksista, sekä itse lääkkeistä (Uusia valmistenimiä sekä rinnakkaislääkkeitä tuli paljon ja erityistä tarkkuutta vaati mihin lokeroon(aamu/päivä/ilta/yö) lääke kuuluu.) Jaoin kaksi dosetillista lääkkeitä ja työntekijä jonka mukana olin lääkkeitä jakamassa, tarkisti huolellisesti jakamani dosetit. Vierheitä ei ollut yhtäkään!!


       Tiistaina aloitin tekemään oma asukas -tehtävää, johon keräsin jo hurjasti tietoa yhden päivän aikana. Keskustelin myös paljon palvelukotipäällikön kanssa opinnäytetyöstäni, sillä tarkoituksenani on tehdä työpaikalle uusi perehdytyskansio. Paljon sain materiaalia iltalukemiseksi, huh mihin olenkaan lähtenyt mukaan! Haastava homma, ainakin omasta mielestäni.
Ilmassa lentelee kymmenittäin ajatuksia, joista pitäisi nyt ruotia jonkinlainen toimintasuunnitelma kasaan.

     Asiaa tuskin helpottaa tehdä päällekkäin kaikki muut koulutehtävät, kuten oma asukas -tehtävä sekä juuri hetki sitten aloittamani autokoulu, joten nyt jos koskaan on monta rautaa tulessa!

Toisaalta tätähän tämä opiskelijan elämä on. :P
Huokaus helpotuksesta, näyttösuunnitelman teko kuuluu vasta kolmannelle jaksolle!:D

        Keskiviikkona sain heti aamulla mittailla verensokeria sekä työparin valvomana pistää insuliinin. Se oli taas hieman opettelua, koska viimeksi olin pistänyt työpaikkaohjaajaksi työssäoppien kurssilla. Kuitenkin hyvin meni, ja työparini neuvoin myös insuliinikynän ilmauksen tärkeys tuli selville.
Myöhemmin päivällä selvitin minne ongelma- ja lääkejätteet kuuluvat viedä, jotta ne menevät oikeaan paikkaan. Loppu päivästä minulle vahvistui ketkä ovat työpaikkaohjaajani tällä jaksolla. Innolla odotan yhteistyötä ja tulevia työpäiviä ohjaajieni kanssa. :)


        Torstai ja perjantai meni koulunpenkissä istuen, paljon keskusteltiin toppi jaksosta sekä sovittiin milloin pidetään aloituskeskustelu, johon osallistun minä, ohjaava opettaja, sekä työpaikkaohjaajani. 
Kävimme läpi toimintakykyä mittaavia menetelmiä, jotka osa oli vanhoja tuttuja kuten MMSE, ja osa ihan uusia kuten RAI.



Iltavuorosta kotiin kävellessä saa nauttia näin kauniista "Kyrösmeren" maisemasta!








.



















Viikko  2:                                                26.8.2014


          Maanantai tuli äkkiä taas eteen ja aamuvuorossa oli huisketta. Päivällä tehtiin arjen rutiini tehtäviä kuten pesuja ja aamutoimia.

       Tiistaina olin illassa, ja ohjaava opettajani tuli pitämään aloituskeskustelua kanssamme. Puhuimme paljon ja asiaa. Lopputuloksena oli, että kaikki osapuolet olivat saaneet kysyä mietityttäneet asiat ja jakso sai myös lisäohjeistusta, etenkin ohjaajalleni. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka ja paljon, mutta töihin oli palattava. Suunnittelin tekeväni oma asukas -tehtävän aloituskeskustelun jälkeen, en sitä kuitenkaan ehtinyt tehdä. Juuri ennen päivällistä eräs 86-vuotias pappa oli istunut pyörätuolissaan hetken aikaa, kun hänen tajunnantasonsa laski huomattavasti. eikä häntä saatu puhutelemalla hereille eikä myöskään reagoinut kosketukseen. Hänet vietiin sänkyyn ja aloin mittaamaan verenpainetta ja siinä samalla huomasin kuinka vetelä hänen kätensä oli. Lääkäri oli onneksi talossa ja tuli häntä katsomaan. Kutsuimme myös ambulanssin hoitajat ottamaan häneltä EKG:n, ja siinä ei näkynyt erityisempiä poikkeamia.Tapaus päättyi kuitenkin hyvin, kun verenpaineet alkoivat palautua normaaliksi, sekä tajunnantaso oli selvästi parempi. Kivuliaalta hän näytti joten sai yötä vasten lisää särkylääkettä.

       Keskiviikkona lähdin heti aamutoimien jälkeen saattajaksi erään mummun mukaan, jonka laskimoita oli tarkoitus ultrata. Reissu sujui hyvin, ultraäänilaitetta käyttänyt lääkäri todella osasi asiansa, sillä itse en ruudulta osannut nähdä yhtäkään laskimoa tai oikeastaan muutakaan :D  Myös Kela-taksien toimintakin tuli jo paljon tutummaksi. Päivemmällä hoidin yhdessä toisen Sahun opiskelijan kanssa erään mummun ihon läpi kasvavat kasvaimet, käytimme huuhtomiseen Prontosan liuosta ja laitoimme sidokset pitämään suojaa niiden päällä. Omalle osastolle palattuani vaihdoin pesun yhteydessä Norspan -kipulaastarin. Olin mukana työntekijöiden viikkopalaverissa, jossa tuli paljon esille asioita, joista itsekkin haluaisin tietää ja oppia lisää, esim. imulaite, happipullot sekä paaljon muuta.
Iltapäivällä kiireestä huolimatta sain haastateltua asukkaan oma asukas -tehtävää varten, joten enää tarvitsee koota tiedot järkevästi yhteen.
Imulaite

Happimaski




Viikko 3:                                                        4.9.2014


Pitkin viikkoa olen saanut pistää aamuisin insuliinia oma-asukkaalleni. Keskusteltu paljon ohjaajani kanssa ergonomiasta, sekä sen myötä toteutuvasta turvallisuudesta. Turvallisuutta on oikea työskentelytaso sekä asukkaalle, että hoitajalle. Oikeat työtekniikat vähentävät rasitusta, sekä sitten kun ne tulee itsestään, voi käyttää työajan jopa tehokkaammin, kun ei tarvitse miettiä joka työtehtävää tehdessä että mites tämä menikään oikeaoppisesti. Toivon oppivani lisää työergonomian jippoja, joita vielä en välttämättä ole huomannut.

Imulaitetta sekä happipulloa opeteltu käyttämään, kun sairaanhoitaja piti viikkopalaverin yhteydessä koulutusta niiden käytöstä, sekä siitä mitä niiden säilytyksestä ja desinfioimisesta on sovittu. Toteutettu paljon perushoitotyötä sekä omalla osastollani sekä yhden työvuoron olin toisella hieman pienemmällä osastolla, jossa hoidin erittävää haavaumaa. En ollut aiemmin nähnyt sellaista, joten oli mielenkiintoista hoitaa ja vaihtaa puhtaat sidokset.

 Keskusteltu erilaisista apuvälineistä ja opeteltu käyttämään niitä oikeaoppisesti hoitotyössä, kuten turneria ja nostovyötä jossa on kahvat, joten sen voi pukea joko hoitajan tai hoidettavan päälle. On muuten tosi kätevä käytännössä. Tehty tehtäviä yksin ja mietitty juttuja ohjaajani kanssa. Haastattelin hoitajia oma asukas -tehtävää ja hoitotyön periaate tehtävää varten. Opin myös kirjauksen tärkeydestä, miten se on tavallaan todiste siitä mitä on tehty, jos ei olla kirjattu mitään, ei periaatteessa ole tehty mitään... You know.. :P
 ja mitä kirjataan ja miten kirjataan. Muistetaan kirjatessa että kerrotaan asukkaan päivästä ja voinnista, ei omasta työstämme! 

Lääkehoitoa toteutettu monella tavalla, lääkejakoa, insuliinin pistämistä, vatsantoimintalääkkeiden ja ruuan jakamista sekä seurattu niiden vaikutusta asukkaaseen, joskus tuntuu että ns. lumelääkkeet toimisivat yhtähyvin kuin oikeat :D 

Työvuorojen suunnittelua, pääsen tekemään ohjaajani kanssa yövuoron. Perehdytys asiat käyty perusteellisesti.

Digitaalinen verenpainemittari


Viikko 4:                                                                   8.9.2014


Oli mukava päivä työn merkeissä, mittailin paljon verenpaineita ja painoja sekä kirjasin ne asianmukaisesti asiakirjoihin. Sitten lähdinkin jo Seurakuntatalolle kuuntelemaan Pirkanmaan Hoitokodin perustajajäsenen ja hallituksen puheenjohtajan Eila Häilälän luentoa aiheesta Hyvä saattohoito.

Hyvään saattohoitoon kuuluu:
  • Kunnioittava kohtaaminen
  • Ruokailu tärkeä ihmiselle, saattohoidossa olevalle runasasenrgistä ruokaa
  • Kipulääkitys, jonka avulla voidaan saada ihmiselle lisää oimintakykyä ja sen myötä voimavaroja
  • Kokanaisvaltainen kivunhoito;
    •  fyysinen, psyykkkinen, hengellinen, sosiaalinen kipu ja niiden lievittäminen
  • Hengellisyyden hoitaminen saattohoidossa olevalle
  • Vapaaehtoistyön merkitys suuri hoidettavalle
  • Yksilöllisyys kaikessa hoidossa
  • Saattohoito ei ole kuoleman odottelua, vaan avustetaan/pyritään että hoidettava saisi elää täyttä elämää, jossa mielekästä sisältöä
  • Omaisten ja läheisten mukaanottaminen saattohoitoon, mikäli he haluavat.
  • Saattohoidossa tärkeää huomioda myös omaisten ja läheisten tuen tarve. Eli otetaan huomioon ja hoidetaan koko perhettä, eikä vain saattohoidossa olevaa.
  • Arvostus tärkeää, arvostetaan elämää, kuolemaa sekä yksilöä ja perhettä.
  • Vieraanvaraisuus, kun saattohoito potilas tai omaiset saapuvat hoitopaikkaan.
  • Keskustellaan omaisten ja potilaan kanssa kuolemaan liittyvistä asioísta ja toiveista, kuten milloin soitetaan omaisille.
  • Hoitajia tulisi olla tarpeeksi, jotta voidaan olla läsnä saattohoito potilaan tukena.
  • Saattohoidossa olevalle perinteet tai muut tärkeät asiat, kuten saunaan pääsy, saattaa olla hyvin tärkeä ja tuoda kodinomaisuutta.
  • Normaalin arjen ylläpito tärkeää.
Ohaajani on työpaikan turvallisuusvastaava, ja hän piti meille palolakanakoulutusta. Kävimme läpi millaisia palopelastuslakanoita tässä talossa on käytössä, ja miten ne kuuluu olla patjan  alla.
Nyt varsinkin havahduin siihen, miten tärkeää niiden tarkistaminen petauksien yhteyssä.
Kokeilimme jokainen olla pelastettavana, ja vaikka se oli vähän hassun tuntuista, huomasimme että siinä oli silti aika turvallinen olo.
Yllättävän painava se palopelastuspaketti on kun on joku kyydissä.

Kaiken kaikkiaan tuli paljon uutta informaatioita sekä reilusti käytännön kokemusta, jota ei aikasemmin ole ollut. Tykkäsin tosi paljon tästä koulutusksesta sillä aikaisemmin en ole ollut missään vastaavassa, että olisi itse saanut kokeilla millaista on vetää joku alas sängystä  tai alas rappusia, tai kun itse on pelastettavana. Nyt tiedän miten saa nopeasti tarpeen vaatiessa ihmisen sidottua kyyttiin ja ulos talosta.

Perjantaina oli Helsingin reissu edessä ja ennen seitsemään kääntyi meidän luokkalaistemme menopeli Ylöjärven koulutuskeskus Valoa kohti. Siellä hyppäsimme Superin järjestämän linja-auton kyyttiin ja suuntasimme kohti Helsingin messukeskusta ja lähihoitajapäiviä! Lähihoitajapäivillä oli luentoja mm. sekä paljon eri kojuja, joissa paljon tietoa ammattiin valmistuville.



Palopelastuslakana


Viikko 5:                                                                  15.9.2014

  
"Hääh, joko taas on maanantai?"- Ajatus heräsi kun jälleen kirjauduin blogiini. Nyt on jo viides viikko, tehtäviä tulee niin kauheaa vauhtia, että tuntuu kuin kokoajan saisi olla haastattelemassa sitä ja kirjaamassa tuota. Ja jossain vaiheessa pitäisi taukokin pitää :o
Huh, olenkohan haukannut liian ison palan tämän koulunkäynnin suhteen, kalenterini täyttyy merkinnöistä, joissa kerrotaan milloin mikäkin tehtävä tulee palauttaa ja sitten kun lisään harrastukset kalenteriin... Onneksi ostin juuri isomman kalenterin, siihen toivottavasti mahtuu kaikki tämä.

Mutta back to bisnes, töissä käyminen tuntuu mukavalta, on ihania työkavereita ja yhteistyö sujuu ongelmitta, haluaisin tosin työpaikalla hieman enemmän käyttää aikaa tehtävien tekemiseen, kuin perushoitotyöhön. Sen tiedän jo sujuvan, joten mielenkiintoni kohdistuukin oman asukkaani sairauksien tutkimiseen ja niihin liittyvien tehtävien aloittamiseen.

Tiistaina oli päivä, josta ei vauhtia puuttunut, aamulla kuntosali ja pikainen suihku. Siitä suoraa ajotunnille ja palokoulutukseen.
Palokoulutukseen kuului ensin teoria osuus, jossa kävimme läpi yleistätietoa, tulipaloihin kuolleet useimmiten riskiryhmäläisiä (vanhuksia joiden toimintakyky on alentunut, henkisesti sairaat, fyysisesti sairaat, päihteiden alaiset, pienet lapset), kävimme läpi tarvittavat asiakirjat, joita ovat pelastussuunnitelma johon liitteenä pohjakuva ja siihen merkitty alkusammutusvälineiden paikat. Opin myös sen miten sprinklerijärjestelmä toimii, sekä keskustelimme paloturvallisuudesta hoivakodin sekä kotona asuvien vanhusten näkökulmasta.
Teorian pääkohdat olivat edllä mainitut asiat sekä tulipalojen ennaltaehkäisy, alkusammutus, toiminta hätätilanteessa, sekä rakenteellinen paloturvallisuus.
Teoria osuuden jälkeen siirryimme ulos, ja pääsimme "tositoimiin", harjoittelimme palavan kattilan sammuttamista sammutuspeitteellä
Palokoulutuksen jälkeen nokka kohti työpaikkaa ja omaa osastoa.  
Sunnuntaina suuntasin yövuoroon, mutta henkilökohtaisista syistä myöhästyin hieman. En ehtinyt kuulla ilta raporttia.

Sprinkleri sekä alla pohjakuva
Jauhesammutin

Viikko 6:                                                            28.9.2014

Eli yön pikkutunteina kiersin kahden yökön kanssa, ja vastuullamme oli koko talon asukkaat, eli 58 henkeä. Yö sujui hyvin eikä ollut mitään akuuttia. Hälytyksiä puhelimeen tuli pariin kertaan, mutta nekin olivat vahinkohälytyksiä. Jaoimme yön aikana lääkkeitä sekä keskustelimme kaikenlaisista asioista. Haasteita yössä oli se, kun yritti pysyä hereillä aamulla juuri ennen raporttia, vaikka yöhön olin valmistautunut päiväunilla. Minä pidin aamuraportin aamuvuorolle, ja siinä jännitti se, että muistaako sanoa joka osastosta ne asiat mitä pitää, joten tein itselleni muistilapun yön tapahtumista. 

Tiistai olikin vapaa päivä ja sehän meni nukkumiseen, kuntosalilla käymiseen ja tehtävien tekemiseen. Keskiviikkona olin iltavuoron palkallisena, ja oli mukavaa välillä olla oikeasti työparina, eikä kolmantena häärääjänä. On se vain eri olla opiskelijana kuin työparina töissä.

Keskiviikko hurahti Hämeenlinnan reissussa, kun matkasimme muutaman luokkakaverin kanssa sinne Kiltakoulujen järjestämään tapahtumaan. Meidän koulummekin on liittynyt vastikään Kiltakouluhin ja oma nimikin on jo; Hoitajakilta Original Ikaalinen-Virrat.
Tilaisuudessa näimme uusia työtapoja, kuten videiden kautta opiskelua, Prezi-ohjelma oli mielestäni mielenkiintoisin ja hyödyllisin, kun ajattelee mihin voisin sitä itse hyödyntää.

Perjantaina olin sairaslomalla, ilmoitin työpaikalle, sekä lauantaina sitten ohjaavalle opettajalle ja työyksikön esimiehelle.

Lauantaina olin aamuvuorossa, ja toimintaa kyllä riitti. Päivällä sattui eräälle mummulle tapaturma, jossa oli mukana kyseinen mummu sekä kaksi hoitajaa. Olin juuri tullut yhden asukkaan kanssa pesulta, menimme asukkaan huoneeseen laittamaan häntä kuntoon, laitoin hänelle papiljotit päähän ja yhtäkkiä kuulin kuinka jostain päin osastoa huudettiin minun nimeäni, ja -"tule auttamaan äkkiä!" Heti kun sain selville mistäpäin osastoa huuto kuului, lähdin juoksemaan paikalle niin nopeasti kuin ikinä pystyin. Pääsin paikalle ja hoitaja ja asukas makaavat lattialla asukas mahallaan, ja jostain tuli verta. Tilanne meni niin nopeasti etten edes muista mitä seuraavaksi teimme. Minä ja toinen hoitaja käänsimme asukkaan jollakin lailla niin että saimme hänet istumaan lattialle. Samalla kun toinen hoitaja piti asukasta tuettuna istumassa, kolmas hoitaja haki nostoliinan ja nosturin ja minä vuotokohdan löytäessäni aloin painamaan vuotavaa kohtaa, jotta saataisiin vuoto tyrehdytettyä.
Asukas saatiin nosturin avulla ylös, ja veimme hänet sängylle, jossa tutkimme tuliko muita vammoja kuin vuotokohta, minkä jo huomasimme. Muutama muukin kohta hänellä oli kipeä muttei päällepäin näkynyt mitään. Hoitaja otti haavanhoito tarvikkeita, ja minä avustin häntä haavan paketoimisessa.

Myöhemmin viikolla jäi mieleeni asukkaan katse ja sanat; -"Miksi aina minulle sattuu ja tapahtuu?!"
Seuraavan kerran kun menin töihin ja lähdin hakemaan asukasta syömään, kerroin asukkaalle, että mietin eräänä iltana kotona häntä ja sitä mitä tapahtui. Keskustelimme hetken aikaa, ja hänellä nousi ihan kyyneleet silmiin, kun kävimme asiaa ja hänen tuntemuksiaan tapahtuneesta läpi. Halusin jutella asiasta asukkaan kanssa, koska minulle jäi olo, että kaikki ei tullut ihan selvitettyä. Kun saimme asian käsiteltyä, olimme asukkaan kanssa molemmat sitä mieltä että tästä on hyvä jatkaa. Tapahtuneesta ei jäänyt hänelle paha mieli, sillä hän sanoi, että auttoi kovasti kun minulla oli aikaa jutella asiasta hänen kanssaan. Ja päivän jälkeen minulle tuli hyvä mieli siitä, että tein työni hyvin auttaessani asukasta käymään tilanne läpi, sekä kertomaan omista ajatuksistaan.




Lääkedosetti




Viikko 7:                                                 3.10.2014

Olin maanantain ja tiistain aamuvuorossa, tein perushoitotyötä, sekä hieman omia tehtäviä. Keskiviikkona olin iltavuorossa ja mittailin verensokeria sekä kirjasin illalla päivän kohokohdat. Kyllä hoitotyö vaan on niin mun juttu. Se, että työskentelenkö vanhusten parissa valmistuttuani, ei ole vielä selvää. Kiinnostusta olisi kyllä työskennellä eri ikäryhmien tai eri elämäntilanteissa olevien ihmisten kanssa, kuten lasten ja nuorten, nuorten aikuisten yms.
Mutta se jää nähtäväksi mistä saan töitä. :)

Torstai ja perjantai meni koulunpenkkejä kuluttaessa, mutta haluan kertoa loistavasta opparista, jota saimme opponoida perjantaina!
Opinnäytetyön aihe oli "Vanhus yhteydessä läheisiinsä"
Opinnäytetyö herätti paljon ajatuksia siitä, miten paljon voisin omalla toiminnallani edistää vielä enemmän vanhuksen yhteydenpitoa läheisiinsä. Kun omainen soittaa, voi puhelimen antaa asukkaalle, jotta he saavat jutella halutessaan kahden kesken. Näin ei pelkästään välitetä terveisiä, vaan annetaan mahdollisuus pitää yhteyttä ja kommunikoida omaisten kanssa.
Oppari käsitteli myös aihetta, miten omainen voi olla länsä hoidossa, ja mikä on omaisen rooli. Omainen saa halutessaan osallistua hoitoon niin paljon kuin itse haluaa. Omaisilla ei kuitenkaan välttämättä ole tarpeeksi tietoa siitä, miten he voisivat olla enemmän läsnä hoidossa, joten tästä tärkeästä aiheesta olisi hyvä saada tietoutta myöskin omaisille, sekä samalla muistuttaa aiheesta hoitajia.

Täältä löytyy opinnäytetyö, jonka esityksen kuulimme perjantaina!





Verensokerinmittaus välineet



Viikko 8:                                     6.10.2014

Maanatai työvuoro alkoi raportilla ja raportin jälkeen menimmekin jo arviointikeskusteluun klo:14.
Keskustelua käytiin paljon ja asiat mitkä mieltä painoivat, saatiin selvitettyä ja ne sai jättää taakseen. Arviointi meni hyvin ja jaksosta tuli suoritettu merkintä! :P Loppuilta meni normaalisti arkiaskareissa ja muussa touhussa.

Tiistai on toivoa täynnä! Ja niin käynnistyi myös viimeinen työvuoroni osastolla. Mennessäni töihin, kiikutin osaston keittiöön vastapaistetun mutakakun ja vaniljajäätelöä sen kylkeen. Kyllä kelpasi sitä syöden ja kahvia juoden muistella tätä pitkää jaksoani talossa. Myös naapuriosaston väki kävi herkuttelemassa kun kutsu kävi. 

Pian jo lähdinkin mukaan lääkärinkierrolle. Siellä oli reseptien uusimista sekä kävimme myös juttelemassa erään mummun kanssa, haluaako hän lähteä lisätutkimuksiin. Oli hienoa kuultavaa kuinka laajasti lääkäri osasi perustella tutkimuksen kannattavuutta, sekä kuvasi hyvin toimenpiteen kulun.
Mielenkiintoisin asia kierrolla oli jonkin patin poisto asiakkaan leuasta. Ensin puudutettiin ....