"Jos kaikki romahtaa, ja tarviit olkapään, mä lupaan olla tääl. Sua varten, sua varten. Ja vaikket sä aina nää mä lupaan olla tääl. Sua varten, sua varten. Et yksin jää, et yksin jää. Ei sua kukaan enää satuta täällä ja mun vieres on paikka jos sä haluat jäädä". Sua Varten
Harvemmin tulee sanottua, varsinki kun on ollu vaan nää koulujutut mielessä. Edelleen siis täällä ollaan jos joku kaipaa, ite ainaki kaipaa jo sosiaalisia suhteita, muitaki ku kaupan kassaneitiä tervehtiminen :D
Kyllä välillä meinaa kaatuu seinät päälle, kun tuntu ettei tää loputon ressi koulun käymisestä sun muusta lopu koskaan. Nyt kuitenkin on valoa tunnelin päässä! :)
Eli enää on kuusi työvuoroa jäljellä opiskelijana, omalla tavallaan jännittää valmistuminen, enää ei ole meidän pelastavaa enkeliä ohjaamassa ja auttamassa, sekä näkemässä asioita positiivisemmassa valossa. Eilen esimerkkinä ko. tukipilari muistutti jälleen kuinka lähellä valmistumista ollaan, ja sain sitä myöten taas järjen käteen.
Tän talven aikana on ollu itellä niin paljon elämässä semmosia muutoksia, että aina ei oo jaksanu panostaa kouluhommiin, nyt pikkuhiljaa alkaa helpottaa ku kouluasiat alkaa olla reilas ja saa muuton tehtyä ja ynnämuuta kaikkee. Epätoivon hetket tälläkin viikolla on koettu ja näin ehtoosta alkaa taas miettiin että turhaan mä tommosia ressaan ja murehdin, antaa asioiden mennä ihan omalla painollaan, kyllä sitä kaiken ehtii tekeen. :) Vaativaahan tää elämä on, sitä ei käy kieltäminen. Antaa tulla kaikki just sellasena kun on, niiille asioille minä pieni ihminen kun en voi mitään. :D
Ja niinku Robinin biisis lauletaan, niin en mäkään oo yksin jääny näitten pohdintojeni tai muunkaan kans. Ihanaa että on nyt oikeesti oppinu arvostaan monia asioita, mitä on pitäny itsestäänselvyytenä jo montamonta vuotta :) Näköjään se ihminen oppii uutta, kun vaan kuuntelee ja ajattelee :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti